MITÄ ON VERTAISLAINA
Periaatteessa mikä hyvänsä haettu laina voisi olla vertaislaina, koska lainanhakijana ei välttämättä ole suurtakaan eroa esimerkiksi tavanomaiseen kulutusluottoon. Vertaislaina eli P2P-lainaan (peer-to-peer) on lainaamista jossa lainasta tehdään kahden eri osapuolen välille sopimus. Vertaislaina toimii niin, että vvertaislainapalvelun toimiii välittäjänä saattaen lainaajan ja lainanantajan tai useamman yhteen. Vertaislainaa haetaan kuin mitä tahansa muutakin lainaa, mutta rahoituksen antajana on siis yksi tai useampi yksityishenkilö. Kaikki osapuolet sitoutuvat samoihin lainaehtoihin, molempien osapuolien hyötyessä – lainanhakija saa apua tilapäiseen rahoituksen tarpeeseen ja lainanantaja saa korkotuloja sijoittamalleen pääomalle eli lainasummalle. Kumpikaan osapuoli ei saa tietoja toisistaan, joten palvelu on 100% anonyymi.
Vertaislaina on myös yksi joukkorahoituksen muoto. Vertaislainassa lainanantajina toimivat tavalliset ihmiset sekä sijoittajat. Lainanhakija ei kuitenkaan siis tiedä, keneltä lainarahat tulevat ja moni ammattimainenkin sijoittaja voi myös olla mukana rahoittamassa yhtä vertaislainaa. Käytännössä sijoittaja voi olla kuka tahansa ja ei ole poissuljettua, että vertaislainaa saat loppupeleissä tuntemaltasi henkilöltä. Vertaislaina on sangen tuore lainamuoto Suomessa. Ensimmäisenä Suomen markkinoilla aloitttanut toimija oli Fixura vuonna 2010. Vertaislainaa tarjoavalla Fixuralla on nykyään jo yli 80 000 rekisteröitynyttä käyttäjää Pohjoismaissa. Vertaislaina on tervetullut lisä laina-alalle, koska se on usein halvempi vaihtoehto kuin perinteinen pikalaina eli pikavippi. Vertaislainoja välittävät lainanantajat kuten Fixura toimivat lainaamisessa välikätenä ja heidän ylläpitämä verkkosivu sekä järjestelmät ovat risteyspaikka rahaa tarvitseville lainaajille ja sijoittajille. Vertaislainoja tarjoava yritys ottaa itselleen prosenttiosuuden myönnetyistä eli hyväksytyistä lainoista.
VERTAISLAINA VAIHTOEHTONA PERINTEISELLE LAINALLE
Vertaislainaaminen on saanut julkisuudessa kiitosta koska pankit ja perinteiset lainantarjoajat eivät enää ole monopoliasemassa lainamarkkinoilla. Vertaislainojen kehittymisen nykyiseen, toimivaan muotoonsa ovat mahdollistaneet tekniikan kehityskulku ja palvelujen siirtyminen internetiin. Vertaislainaa haetaan usein omilla ehdoilla. Yleisesti katsotaan mitä korkoa vastaan lainaaja haluaa rahaa lainata ja kuinka pitkä on laina-aika. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että aina toisten henkilöiden on oltava valmis lainaamaan rahaa esitetyillä ehdoilla, joten hyvin pieni korko voi tehdä lainaamisesta vaikeaa tai jopa mahdotonta. Suomessa vertaislainaa voi hakea eri vertaislainayrityksiltä 20 – 15 000 €. Vertaislainojen maksuajat vaihtelevat yritysten välillä 7 päivästä 7 vuoteen. On hyvä huomioida, että ainoa ero perinteisten lainojen (esim. kulutusluotto) ja vertaislainojen välillä on periaatteessa vain se, mistä lainaraha tulee (yksityiset vs. yritys). On myös mahdollista, että lainoista on ylikysyntää jos lainanantajia ei ole tarpeeksi. Tällaisissa tilanteissa voi lainarahan saaminen kestää tavattua pidempään mutta se on kuitenkin todella harvinainen tilanne.
SUOMESSA TOIMIVAT VERTAISLAINAYRITYKSET
✓ Lainamäärä 500 € – 15 000 €
✓ Laina-aika 2 – 7 vuotta
✓ Nimelliskorko noin 9 %
✓ Ei vakuuksia tai takaajia
✓ Nopea lainapäätös
✓ Yhdistelylainan maksuaika jopa 10 vuotta
✓ Mahdollisuus lyhennysvapaisiin
✓ Lainamäärä 800 € – 6000 €
✓ Laina-aika 2 – 3 vuotta
✓ Kuukausilyhennys
✓ Ei vakuuksia tai takaajia
✓ Tilinhoitomaksu 3 – 5 € kuukaudessa
✓ Nopea hakemus ilman palkkatodistusta
✓ Ei sitoutumista
VINKKEJÄ VERTAISLAINAN HAKIJALLE
Ota huomioon seuraavat asiat lainahakemusta täyttäessäsi, kun haet vertaislainaa:
✓ Hakemus menee sijoittajille jotka ovat usein tavallisia ihmisiä, joten täytä hakemus selvästi ja selkeästi
✓ Perustele laina järkevästi, uppoudu sijoittajan rooliin ja mieti antaisitko hakemuksen perusteella lainaa
✓ Lisää henkilötakaaja jos suinkin mahdollista koska näin riski pienenee ja sijoittajat kiinnostuvat
✓ Henkilötakaajan kanssa voit kokeilla hakea pienemmällä korolla
✓ Suurempi korko on houkuttelevampi sijoittajalle kuin matala korko, ole realistinen
VERTAISLAINA SIJOITTAJALLE
Vertaislainafirmat saattavat mainostaa takaavansa sijoittajille jopa yli 10 % korkotuotot. Sijoitukselle se on hyvä ja korkea tuotto, mutta vertaislainoissa on isommat riskit verrattuna esim. rahastosijoittamiseen. Sijoittamisen nyrkkisääntö onkin, että suuri tuotto-odotus tarkoittaa myös suurta riskiä.
Suomessa on noin 350 000 – 400 000 ihmisellä luottohäiriömerkintä. On sanomattakin selvää, että arkitaloudesta selviäminen, laskujen ja maksujen maksaminen tuottaa monelle vaikeuksia. Maksuvaikeudet voivat näkyä suoraan vertaislainoihin sijoittaneen salkussa tappioina, mikäli lainaaja ei kykene maksamaan lainaa takaisin. Tyypillisesti vertaislainasijoittaja pyrkii hallitsemaan ja pienentämään riskiä hajauttamalla lainan useaan eri lainaan. Esimerkiksi 2 000 € sijoitus voidaan lainata pilkkoen jopa 10-20 eri henkilölle. Ennen lainaamista vertaislainayritys tekee asiakkaille eli lainaajille luottotietojen tarkistuksen sekä luottoluokituksen ja mikäli henkilöllä on rekisterissä maksuhäiriömerkintöjä, vaikeutuu lainan saaminen merkittävästi. Tietenkin myös lainaaja jolla ei ole aikaisempaa maksuhäiriöitä ole, voi joutua ongelmiin lainaa takaisinmaksettaessa. Kun harkitset vertaislainoihin sijoittamista, kannattaa ensin paneutua sijoittamiseen tarkemmin vertaislainayritysten sivuilla ja yleisesti vertaa lainoja. Useat kokeneet sijoittajat eivät suosittele pelkästään vertaislainoihin sijoittamista ja vertaislainat kannattaakin pitää pienenä lisäosana osakkeiden sekä muiden sijoitusten ohella Sijoittaja saa kuitenkin itse päättää, kenelle hän rahansa lainaa ja kuinka suurella korolla. Fixura lupaa sijoittajalle seuraavaa:
✓ Tuotto 10 % ja liukuva 12 kk tuotto 13,50 %
✓ Tasaista kassavirtaa, lyhennykset voi nostaa tai sijoittaa uudestaan
✓ Ajoitusriskitön, sijoittamisen voi aloittaa milloin tahansa
✓ Riskit hajautetaan jopa satoihin eri lainoihin
VERTAISLAINAT KASVATTAVAT SUOSIOTAAN SUOMESSA
Vertaislaina on yksi lainaamisen muoto, jossa kaksi yksityishenkilöä, sijoittaja ja lainanhakija tekevät sopimuksen tietyn rahasumman lainaamisesta. Sopimuksessa määritellään niin lainasumma, maksuaika, korko sekä muut perinteiseenkin lainaan liittyvät ehdot. Vertaislainaa kutsutaan myös sosiaaliseksi lainaamiseksi tai peer-to-peer -lainaksi. Pelkkä kaverille lainaaminen maksusuunnitelmalla ”maksa sitten joskus” voidaan rinnastaa jollain tapaa myös vertaislainaksi, vaikka kirjallista sopimusta ei olisikaan olemassa. Myös kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä voivat solmia keskenään sopimuksen vertaislainasta esimerkiksi netissä toimivien välityspalveluiden kautta, jotka ovat eritoten kasvattaneet suosiotaan niin Suomessa kuin maailmalla.
Yksi nopeiten Suomessa kasvava joukkorahoituksen muoto on vertaislaina. Sijoittajien kiinnostus vertaislainoihin on kasvanut vuosien saatossa, sillä vertaislainat ovat olleet toimiva ja tuottoisa sijoituskohde monelle sijoittajalle niin pitkällä kuin lyhyelläkin aikavälillä. Uusien sijoittajien astuessa markkinoille tämä on myös johtanut vertaislainojen korkojen hiljattaiseen laskuun, joka taas on aiheuttanut luottotappioita osalle sijoittajista. Esimerkiksi Suomen Pankin tekemän tutkimuksen mukaan vertaislainojen keskimääräiset korot ovat laskeneet 21,5 prosentista 13,2 prosenttiin vuosien 2015-2017 välisenä aikana. Vertaislainaamisen kohdalla kyseessä on siis varsin huomattava pudotus.
Vertaislainan suosion kasvua Suomessa ei ole kuitenkin hävinnyt pudotuksesta huolimatta. Kokeneet sijoittavat ymmärtävät, että suosion kasvu nostaa myös kilpailua, joka taas laskee korkoja. Vertaislainojen ollessa vielä uusi ilmiö Suomessa, monet sijoittajat vaativat lainoilleen korkeampia korkoja. Sijoittajat ovat kuitenkin vertaislainan kohdalla ymmärrettävästi hyväksyneet kasvavasta kilpailusta aiheutuneen korkojen laskun. Luottotappion riski on kuitenkin edelleen olemassa ja uskotaan, että se tulee lievästi hidastamaan vertaislainojen kasvua lähitulevaisuudessa.
Vertaislainojen korkeat korot selittyvät myös monen lainanhakijan maksukelvottomuudella. Siinä missä suuret pankit ja luotonmyöntäjät pystyvät kattamaan maksukyvyttömyyden tuloillaan, vertaislainassa luottotappion riski jää aina sijoittajalle. Siksi monet sijoittajat asettavat vertaislainan kohdalla lainalle korkeammat korot, jotta mahdollisten luottotappioiden aiheuttamat kulut saadaan korjattua. Tulosten perusteella sijoittajat ovat ainakin tähän asti onnistuneet kattamaan luottotappionsa varsin hyvin korkeiden korkojen ansiosta.
Vertaislainojen suosion kasvu on Suomessa nähty suhteellisen positiivisena ilmiönä. Vertaislainojen suosio kiristää kilpailua pankkien ja muiden luotonmyöntäjien kesken. Tämä taas tarjoaa lainanhakijoille paremmat tulevaisuudennäkymät ja edullisemmat korot vertaislainojen kohdalla. Vertaislainat houkuttelevat lainanhakijoita sen helppoudella ja nopeudella sekä sijoittajia erinomaisilla tuotoilla ja sijoituskohteilla.
NETTILAINAT SUOMESSA 2020
Vertaamo.fi listaa ja rankkaa kaikki netissä myönnettävät kulutusluotot ja lainapalvelut.
Lainapalvelu | Lainasumma Min. | Lainasumma Maks. | Ikäraja | Maksuaikaa | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|
![]() Ege.fi | 100 € | 2800 € | 20 v. | 2 - 12 kk | LUE LISÄÄ |
![]() Etua.fi | 1000 € | 50 000 € | 20 v | 1 - 15 v | LUE LISÄÄ |
![]() Fellow Finance | 500 € | 15 000 € | 20 v | 2 - 7 v | LUE LISÄÄ |
![]() Ferratum | 50 € | 2000 € | 20 v | 3 kk - 4 v | LUE LISÄÄ |
![]() Komplett Bank | 1000 € | 50 000 € | 23 v. | 6 kk - 10 v | LUE LISÄÄ |
![]() Vippi.fi | 100 € | 2000 € | 20 v. | 1 - 30 kk | LUE LISÄÄ |
![]() Vivus | 10 € | 2010 € | 20 v. | 3 - 30 pv | LUE LISÄÄ |